Koiranpentusi ensitarvikkeet yhdessä pakkauksessa – Puppy Boxissa

Siinä missä ihmisvauvalle on suunniteltu äitiyspakkaus, koiranpennulle on tarjolla pentupakkaus – ensimmäinen laatuaan. Pieni pentusi ansaitsee vain parasta. 

Siksi jokainen Puppy Boxin sisältämä tuote on valmistettu ajatellen sitä, mitä pentusi heti kotiin tullessaan tarvitsee. Unohtamatta koiranomistajan omaa iloa tyylikkäistä, laadukkaista ja ennen kaikkea hyödyllisistä tuotteista.

Nimestään huolimatta Puppy Box on täydellinen pakkaus myös pienelle aikuiselle koiralle, jos haluat uudistaa kerralla koirasi välttämättömät tavarat yhtenäiseen tyyliin. 

TUTUSTU SISÄLTÖÖN

Kymmenen tuotteen lahjapakkaus koiranpennulle

Sekä omistaja että koiranpentu ovat uuden edessä. Yhteisen elämän alkua helpottaaksemme suunnittelimme ja pakkasimme yhteen laatikkoon 10 tuotetta, joita koiranpentu tarvitsee uuteen kotiin muuttaessaan. Tuotteet tulevat käyttöön saman tien, mutta niistä on iloa vielä pitkään koiran varttuessa.

Puppy Box on myös hurmaava lahjaidea koiranpennun hankkivalle ystävälle. Yllättäkää ystävä puppy showerilla ja antakaa yhdessä täydellinen lahja. 

Ostamalla Puppy Boxin tuet suomalaista suunnittelua. 

TILAA TÄSTÄ

RUOKAILU • LEPO & UNI • TURKINHOITO • ULKOILU • SÄILYTYS